Nuhanpoikanen on olemassa mutta eiköhän tuo jo mene, lepo ja mummun konstit ovat olleet oiva lääke tähän tautiin.
Tänään olinkin jo niin virtaa täynnä että jaksoin jo siivoilla, ja nyt pyykkikone jyllää viimeisiä pyykkejä puhtaaksi.Kelpaa huomiseksi mennä töihin kun koti on siisti, ja vaattet puhtaina.
Sitten onkin viikonloppu ja alkaa loma
.Siis ihan oikea vuosiloma eikä mikään sairasloma.Pohdiskelin tuossa kaiken keskellä omaa sairauttani , sitä miten se on vaikuttanut elämääni ja ihmissuhteisiini; minusta tulee täysin erakko silloin masennus on pahimmassa vaiheessa, en halua nähdä ketään, en puhua kenellekään, en lähteä minnekään. Käperryn pieneksi mytyksi, itseeni,
ja ryven siinä kurjassa olotilassa monesti varsin pitkään.
Jos ajattelee sairaushistoriaani ; paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, vaikeat toistuvat masennukset, ja sitä että olen kohta 20 vuosikymmentä painiskellut tuon kaiken kanssa, ei ole mikään ihme että ajoittain erakoidun.
Kummasti sitä selviää, kun pahin rypeminen masennuksen helvetissä on kääntynyt noususuuntaan. Toki se vie jokaisella oman aikansa, jokainen masennusta sairastava kun kokee sairautensa omalla ainutlaatuisella tavallaan.
Monen mutkan ja pohdinnan lopputuloksena on ollut se että ei minun ihmisarvoni ole sen huonompi kuin muidenkaan kanssaeläjien, masentunut ihminen vain niin helposti käpertyy itseensä, valoa ja toivoa ei ole missään, kaikki tuntuu tyhjältä ja turhalta teit sitten mitä tahansa.
Terapeutilleni sanoin jo aikaa sitten että kaikesta kokemastani huolimatta olen kiitollinen siitä että elämäni on kuitenkin ollut hyvä, niitä hyviä hetkiä on mahtunut siihen paljon, ja niitä osaa arvostaa entistä enemmän tämän sairauden myötä.
En ole katkera osastani, katkeroituminen vain pahentaisi asiaa, ja sairautta kaikin tavoin.
Miksi tuntea katkeruutta kun en koe siihen olevan syytä?
Kovassa elämänkoulussa on oppinut ottamaan kiinni pienistä arjen iloista, elämään hetkissä, ja päivän kerrallaan.
Tosin se kaikki on pitkän ja onnistuneen terapiasuhteen tulosta, syy tai seuraus, masentunut ihminen joutuu taistelemaan oikeutuksesta olemassaololleen joka ainoa päivä, ja helposti lähtee mukaan siihen että kunhan myötäilee toisten mielipiteitä ja on ns. juujuu ihminen, joka ei koskaan sano ei, niin kuvittelee että ihmissuhteet onnistuvat silloin.
Itse olen joutunut opettelemaan tietynlaista jämäkkyyttä etenkin työelämässä, ennen suostuin aina ja kaikkeen, ja kulutin itseni täysin loppuun. Kun aloin sanoa riittävän jämäkästi ;ei, se herätti työyhteisössä muutosvastarintaa, mitenkäs tuo nyt noin, kun aina se on myöntynyt kaikkeen.
Sillä tiellä olen vieläkin, opettelen jokaisena jäljellä olevana elämäni päivänä että myös minulla on oikeuksia , ei pelkästään velvollisuuksia, ja joskus on tervettä sanoa ei.
Eli oppia ikä kaikki!
Nyt tuntuu olevan hyvä aika taas kerran, flunssa on hellittämässä, ilmassa tuntuu jo kevään aavistus, aurinko paistoi tänään, ja ulkona tuoksui keväälle.
Niistä asioista kannattaa nauttia, silloin kun jaksaa.
Aika usein osun sivuille Ajatuksista sekaisin ja Masentuneen miehen päiväkirja, koskettavat minua siksi että kirjoituksissa on paljon sellaista mitä olen itsekin käynyt läpi, kohtalotovereitako ? Kenties, kenties.
Mutta , elämästä täytyy koittaa nauttiakin, yritetään edes, se on jo puoli voittoa
.
Kommentit